Janet's profileMaailman Ihanin LapsiPhotosBlogListsMore Tools Help

Janet

Occupation
Location
Interests
Olen onnellisesti naimisissa 8/99 lähtien ja mieheni nimi on Toni. Meillä on yksi mahtava poika 7/00 ja työskentelen tällä hetkellä kotona poikani omaishoitajana.

Maailman Ihanin Lapsi

Samu erityisen ihana erityislapsi

Video

No content has been added yet.
There are no photo albums.
July 08

Kesäloma

Hei!
 
Kesäloma senkus etenee hurjaa vauhtia, ja ilmat ovat edelleen kovin viileät. Kivenlahti Rockia ennen oli pari lämmintä päivää ja nyt viime perjantaina yksi hellepäivä, jonka vietimme veneilleen. Muuten on ollut kylmää ja melkoisen tuulista. Ei ole päässyt ulkoilemaan niin paljon kuin olin ajatellut.
 
Kanadan matka lähestyy. Maanantai aamuna lähdemme. Matkakuumetta alkaa jo olemaan ja perhosia myös vatsassa. Pari Celine Dion fania on tuonut meille kirjeen kotiin asti Celinelle vietäväksi. Olemme saaneet hieman ohjelmaa ja aikataulua tänne kotiin meilitse. Projekti kestää 14.7-18.7.08. Muut perheet lähtevät kotiin silloin 18.7 mutta me jäämme omakustanne lomalle sen jälkeen. Olemme suunnitelleet että Montrealista ajamme Torontoon, ja Torontosta sitten Niagara Fallseille, ja lento takaisin kotiin on sitten 23.7 illalla, Suomessa ollaan vasta 24.7. Martyne ilmoitti että Niagara Fallsien tourism office kutsuu meidät vieraaksi että loppujen lopuksi sielläkin saamme ilmaisen hotellin, viisi tähteä, Niagara putousten vieressä. Kyllä tää koko homma tuntuu niin uskomattomalta. Samu odottaa eniten sitä että pääsee isoon lentokoneeseen ja minä ehkä eniten Celine Dionin tapaamista sekä myös Niagara Fallsien näkemistä. Ei uskoisi että meikäläinen eläissään näkee kumpaistakaan. Täytyy sitten liittää kyllä sellainen valokuva osio tänne että siinä on ihmettelemistä.
 
Bosco jää tänne kotiin Seija kummin ja mummon hoidettavaksi. Eiköhän se pärjäile ihan kivasti. Ikävä varmaan tulee mutta takaisinhan me tullaan ja 10 päivää menee loppujen lopuksi aika nopeasti.
 
Etti-täti 103 v kuoli sitten 2.7.08. Hautajaiset ovat lauantaina. Äiti ja isä ovat tänään järjestelyjä tekemässä. Saimme onneksi hautapaikan Hietaniemeen johon Etti halusikin. Minä suunnittelen musiikin, aion laulaa Petri Laaksosen biisin Ota hänet vastaan. Minusta se sopii hyvin juuri Etille, joka oli uskovainen.
 
Mutta nyt lähden Boscoa lenkittämään=)
 
June 09

Kivenlahti Rock 08

Heippa!
 
Kivenlahti Rock, Samulle vuoden odotetuin tapahtuma järjestettiin viikonloppuna. Samu laski koko viime viikon öitä kuinka monta pitäisi vielä nukkua että on Kivenlahti Rock. Esiintyjistä hän odotti selvästi eniten Sturm und drangia sekä Poetsia. Molemmat bändit Samulle ja meille tuttuja Elämä lapselle konsertista.
Ilma oli mitä mahtavin viime viikolla. Me kävimme Samunkin kanssa vähän hommissa Kivenlahti Rockissa Toni osallistui kokoomiseen sitten vähän enemmän, otti perjantain töistäkin vapaata kun hänestä tuntui että apua tarvitaan, jotta homma saadaan valmiiksi.
 
Perjantai aamuna Samu herättyään totesi: "Yes tänään on Kivenlahti Rock, lausuen sen vielä aikamoisella hehkutuksella." Meillä aamu alkoi kuulokeskuksessa kontrollikäynnillä joka meni mainiosti. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan, ja puheterapeuttikin totesi että Samu puhuu tosi hyvin vaikka on vaikeasti kuulovammainen. Sieltä mentiin suoraan kolmen sepän patsaalle Helsinkiin, jossa oli Kummit ja Deloitte firma keräämässä rahaa Kummeille. Me kävimme Samun kanssa kertomassa lyhyesti Samun tarinan ja täytyy sanoa että vastaanotto oli hyvä. Samukin osasi hienosti kommentoida. Voi että olin ylpeä tuosta pienestä pojastani. Sieltä jatkoimme taksilla kotiin, ja Kivenlahti Rockkiin. Ilma suosi meitä jälleen, vaikka Hesassa näytti siltä että pilveä pukkaa niin Kivenlahti nautti helteestä. Rock kansaa oli kivasti paikalla ja sitä valui tasaiseen tahtii portista sisään. Scandinavian Music Group aloitti Rockin. Hyvää ja ammattitaitoista musiikkia. Ja tunnelma oli hyvä. Täytyy sanoa että perjantain esiintyjissä oli meille vähän vieraampaa porukkaa. Mokomaa me kuunneltiin vain vähän aikaa ja jatkettiin uuteen Meeting ravintolaan kuuntelemaan trubaduuria. Täytyy sanoa että erinomainen idea moisella. Samu pääsi kivasti Hipolla kulkemaan. Aluksi järkkärit vähän estelivät Samun kulkua ravintoloihin mutta Jussi ilmoitti radion kautta että Samu ei voi jäädä yksin hengailemaan vaan hänen on päästävä kaikkialla mukaan, samalla hän sanoi Samulle että Samu saa festarialueella kulkea joka paikkaan. Pienen pojan naama oli kun hangon keksi, äitinä tuli ilon kyyneleet silmiin kun näki kuinka poika nautti saamastaan erityiskohtelusta. Tässä on se pienen kylän henki parhaimmillaan!
 
Egotrippi oli todella hyvä, itsekin ihan yllätyin kun mulle oli tuttu vain muutama hittibiisi. Samu tykkäsi niin paljon että piti päästä nimmaria pyytämään backstagelle. Me jätimme loput bändit sitten perjataina väliin nautimme vielä hetken festaritunnelmasta, jonka jälkeen kotiin lepäämään ja mulla oli lukioluokkatapaaminen. Samu jäi siis Seijakummin kanssa meille.
 
Lauantaina oli vähän vilposempi päivä, aurinkoa kylläkin mutta kovaa tuulta ja lämmintä vähän reilu 20 astetta. Oikeestaan ihan soviva festari-ilma jos ei olisi ollut vähän lämpöä ja flunssaista oloa=). Suunnattiin heti porttien avaamisen nurkilla alueelle, sillä luvassa oli Samun lemppari bändi Sturm und drang. Pojat olivat loistavia, ja Samu oli aivan tohkeissaan! Lauloi mukana ja liikutti kehoaan musiikin tahtiin. Äidillä taas ilon kyyneleet silmissä kun näin Samun nauttivan niin kybällä. Tunnepuoli on siitä jännä että se vetää herkäksi ihan hassusti välillä. Meilläkin on niin vaikeeta ollut että on ihme että Samu on hengissä ja kun musiikki on lähellä sydäntä niin herkäksi vetää... Keikan jälkeen Samu vei muutaman kaverin mukaan backstagelle pyytämään nimmareita ja ottamaan valokuvia. Pojat muistivat hyvin Samun ja nauroivat kun näkivät että Samulla oli paidassa heidän kuvansa. Väsäsin nimittäin aamulla Samulle paidan valokuvasta jonka Toni otti elämä lapselle konsertista Samusta ja Vaasan pojista! Me siirryimme Vip-ravintolaan nauttimaan kesästä ja juttelemaan ystävien kanssa. Mä kävin kuuntelemassa aivan helmen, Stellan pikkuteltassa! Se oli aivan loistavaa musisointia ja sen naisen ääni on upea, niin heleä ja puhdasta laulua! Jenni Vartiaista mentiin sitten päälavalle kuuntelemaan. Minua kiinnosti se miten nainen täyttää lavan mutta positiivinen yllätys sekin. Aivan loistava likka esiintymään ja yhtä kaunis kuin aikaisemminkin. Backstagella käytiin Jennia moikkamassa. Samu alkaa olemaan siinä iässä että kauniin naimsen fanittaminen jo vähän nolotti mutta sain otettua kuvat kun isistä ja Jussistakin otettiin kuvat Jennin kanssa. Jennikin muisti Samun syksystä. Me jäätiin taakse hengaamaan ÄIJIEN kanssa eli Jone Nikula ja Jouni Hynynen olivat paikan päällä. Hauskoja tyyppejä kumpainenkin. Saatiin tosi hauskoja kuvia joita lisään tonne photos osioon. Festarit päätti Poetsin pojat. Samu oli tohkeissaan. Markoa Samu meni aivan tohkeissaan moikkaamaan kun vaan sanoi että kato kuka tuolla on. Jätkä lähti Hipollaan kurvaamaan alta aika yksikön Markon luokse, ja juttuakin taisi tulla. Poetsin keikka oli kerrassaan loistava. Marko osaa täyttää lavan mahtavasti ja on taitava laulaja. Kyllä tykkään kovasti! Kotiin me lähdettiin vähän ennen kun Poets lopetti. Toni jäi vielä hommiin.
 
Täytyy sanoa että jälleen kerran Kivenlahti Rock oli aivan mahtava. Järjestelyt toimivat aivan loistavasti, tosin muutamia parannuksia jää ensi vuodelle. Pieni kylä näytti jälleen että sydän on kohdallaan täällä Kivenlahdessa. Samu nautti saamastaan erityiskohtelusta ja oli kuin kala vedessä joka puolella. Veti Hynysellekin turpiin! On toi vaan niin mahtava poika toi meidän Samu! Ei uskoisi samaksi ujoksi pojaksi!
Kiitoksi vaan pääjärjestäjille! Uskomattoman hienon viikonlopun olette järkänneet pieneen rakkaaseen kotikylään! Ja ilo oli olla mukana järkkäämässä tapahtumaa, me nimittäin siivottiin ranta sunnuntai aamuna edustus kuntoon! Jätesäkkejä taisi tulla 26 kappaletta=), tosin ne oli liputtoman festarikansan jätöksiä. Aidan toisella puolella porukat osasivat käyttää roskista!
 
May 05

Kevään lämpimät päivät

Heipsis!
 
Aivan ihana viikonloppu takana päin. Meillä oli pitkät vapaat kun Tonillakin duuni loppui keskiviikkona jo 12.30. Samu oli tohkeissaan kun isi tuli kotiin samoihin aikoihin kuin hän itse. Vappuaattona ei sen kummempia tehty. Oltiin veneellä ottamassa aurinkoa, silloin toisella puolella poukamassa. Aivan mahtavaa, vaikka jonkin verran tuulikin. Illemmalla pihalla istuttiin naapureiden kanssa ja paukuteltiin paukkuserpentiiniä. Aurinkoa piisasi myös vapun päivänä. Kävimme vapunpäivänä vähän katsomassa Helsingissä kuinka vappua juhlitaan. Olipa siellä mahtavan paljon porukkaa. Ihmisillä oli aikamoiset kattaukset mukanaan ja kuohuvaa virtasi. Sivistymätöntä porukkaan kun seuraavana päivänä kuuli minkä jätevuoren olivat jättäneet. Luulisi että osaisivat korjata jätteet mukaansa. NO akateemiset on akateemisia. Sydämen sivistystä luulisi kuitenkin löytyvän. No nyt meni valituksen puolelle. Harmittaa niin paljon kun kaikki jätelavat ja isot roskikset oli kuitenkin toimitettu paikan päälle...
 
Perjantaina käytiin talkookaupassa. Kovasti on hinnat nousseet. Sen huomasi kun kävi ostamassa enemmän tavaraa. Talkoissa olikin sitten lauantaina niin paljon porukkaa että meinasi ruoka loppua kesken. Täytyy budjetissa huomioida että syksyn talkoissa täytyy olla enemmän rahaa. Piha saatiin kuntoon ja kylmäkellari puretuksi. Ja aurinko paistoi lämpimästi koko päivän. Kelpasi siinä hommia tehdä. Samu ajeli Hipolla pitkin pihaa ja kävi välillä mummon pihalla jossa oli myös talkoot menossa. Yökylään oli itsensä pummannut joten iltapäivällä tuli lupaa kysymään saako mennä mummolle yöksi. No meillehän se sopi kun talkoo hommia sai jatkaa ihan iltaan asti. Suomi aloitti illalla MM-urakkansa Kanadassa=). Eka matsi voitettiin 5-1, no se oli Saksaa vastaan eli syytä olikin voittaa ja reilusti. Saksalaiset olivat tosi kovia taklaamaan ja vieläpä puhtaasti sen tekivät. Suomen paras pelaaja oli ehdottomasti Mikko Koivu. Selänne-Peltonen-Jokinen eivät mielestäni ihan vielä ainakaan yltäneet omalle tasolleen. Tosin saksalaiset saivat hyvin taklauksillaan rikottua heidän peliäänkin. No kyllä Teemu teki yhden maalin sentäs. Tänään tulee sitten Norjaa vastaan matsi. Se pitäisi kanssa voittaa reilusti, koska eihän Norja ole todellakaan mikään kiekkomaa. Harmi vaan että kisat pidetään Kanadassa, sillä aikataulut aiheuttavat vielä aikamoiset univelat meille=). Pitäisi ruveta Kanadan rytmiin.
 
Sunnutai aamuna Samu tuli heti 9 jälkeen kotiin. Nuha vaivasi ja kuten saattaa arvata koivustahan se johtui. Aerius otettiin ja kyllä helpotti. Aurinkoa vielä piisasi joten pelailtiin sählyä terassilla. Kiva päivä oli. Mulla oli illalla tanssi. Oli kiva tanssia pitkästä aikaa!
 
Tänään alkaa taas uusi viikko, ja nopeasti tämäkin viikko varmasti menee. Samulla on arviointi viikko koulussa eli tällä viikolla on vain 9-12 koulua. Ja siitä puheenllen rupean laittamaan tuon pojan kouluun=)
 
April 16

Kuulumisia

Heips!
 
Ihanaa lämmintä ilmaa on ollut, ehkäpä se kevät tulee. Meillä on ollut mielenkiintoinen päivä eilen. Olimme lastenklinikan Kummien kanssa Eduskuntatalossa juttelemassa Kummien toiminnasta ja minä kerroin Samun tarinan lyhyesti. Oli mukavaa ja kiva oli huomata että ei mene jauhot suuhun "herrojenkaan" edessä. Mukavan oloisia nuo politikot olivat. Samukin oli kuin kala vedessä. Sain myös kivasti kerrottua Leijonaemot ry:n toiminnasta ja annettua palautetta mikä todellisuudessa kuormittaa meitä vanhempia kaikkein eniten, eli se että jokainen etuus pitää erikseen hakea ja niistä pitää taistella. Mainitsin erityisesti Kelan maksamat tuet. Ehdimme kyllä jutella illan tulevasta sählypelistä, ja Leena Harkimon kanssa vammaisten lasten liikunnasta. Painotin sitä että enemmän pitäisi olla integroituja ryhmiä joihin myös vammaiset lapset toivotettaisiin tervetulleiksi. Itse uskon vahvasti integraatioon ja olin tyytyväinen kun kuulin että ryhmä jossa asioita pohdittiin oli myös keskutellut tästä integraatiosta.
 
Mieltäni on pari päivää painanut yksi erittäin vaikea asia. Se ei liity mitenkään meidän elämäämme enkä edes tunne ihmistä henkilökohtaisesti (tosin olen ollut häneen yhteydessä meilitse), mutta äitinä tämä asia koskettaa hyvin paljon.
 
Nina on muuttanut Australiaan opiskelemaan kesäkuussa 2005. Tavannut siellä ihanan miehen jonka kanssa on muuttanut yhteen kesäkuussa 2006. Heidän yhteinen lapsi syntyi 13.9.2006. Mies ei sitten ollutkaan niin ihana ja pariskunta erosi elokuussa 2007 ja miehen kanssa tehtiin sopimus että Nina saa lapsen huoltajuuden ja luvan muuttaa Suomeen pysyvästi. Päätös hyväksyttiin Australiassa ja niissä oli oikeustalon sinetti. Nina vielä varmisti että saa palata Suomeen lapsensa kanssa ja että paperit ovat lainvoimaisia. Mies kuitenkin muutti mielensä riidan jälkeen, ja Nina lähti pois yhteisestä kodista ja muutti ystäviensä luokse Australiassa odottamaan lentoa Suomeen, jonka Nina sai aikaistettua. Hänen tietämättään oli mies tehnyt valituksen ja Australiassa olivat antaneet matkustuskiellon lapselle maasta lähdön jälkeisenä päivänä. Tästä Nina sai tiedon Suomeen vasta joulukuussa 2007. 
 
Nina ja lapsi pääsivät Suomeen, johon miehen oli tarkoitus tulla lomailemaan helmikuussa 2008. Miehen oli tarkoitus tuoda pojan tavaroita ja vaatteita Suomeen. Mies kuitenkin lähetti joulukuussa juristin välityksellä kirjeen missä vaati pojan takaisin Austraaliaan. Tässä kirjeessä myös ilmenei että oikeus oli miehen valituksen perusteella määrännyt lapsen matkustus kieltoon 18.9.2007. Maasta Nina ja poika olivat lähteneet 17.9.2007, sillä tiedolla jonka olivat oikeustalolta saaneet. Nina oli siis tietämättään vienyt lapsen laittomasti maasta. 17.3.2008 Helsingin hovioikeus päätti että poika oli palautettava välittömästi Australiaan. Lapsi yritettiin huostaanottaa johon ei yksikään kunnon äiti suostu. Nina hommasi lentoliput itselleen ja pojalleen takaisin Australiaan, jonne päästyään Ninalle selvisi että hän ei ollut oikeutettu oikeusapuun Australiassa tälläisessä jutussa. Mitään juttua ei edes ollut Australiassa vireillä vaikka miehen asianajaja oli näin väittänyt Helsingin hovioikeudelle.
 
Nina tarvitsee pikaisesti apua. Jos sinulla on mahdollisuus auttaa häntä tai tunnet vaikutusvaltaisia ystäviä niin laitathan tätä viestiä eteenpäin. Minulla on Ninan lähettämät asiakirjat oikeuden päätöksistä, jos joku haluaa viedä asiaa eteenpäin.
 

Tässä tilinumero tiliin mikä on avattu Suomessa avustuksia varten. Rahankeräyslain mukaan en saa laittaa tilinumeroa blogiini tai muutenkaan julkisesti pyytää lahjoituksia. Jotenka välitän tilinumeroa vain näin sähköpostilla niin pysytään lain puitteissa. Olen kovin kiitollinen jos välittäisitte tietoa eteenpäin.

 FI94 1147 3500 2681 11
March 26

Kuulumisia

Heipparallaa!
 
Kevät keikutellen tulevi, todellakin vanha sananlasku pitää paikkansa. Täällä nimittäin on koko onnettoman surkean "talven" eka kunnon talvimyrsky menossa. Aikamoista oli työntää Samu kouluun tuossa tuiskussa ja luntakin oli pihalla 50 cm sopivasti tuuli ajanut ne isoksi kasaksi pihan edustalle. Kyllä siinä sai verenmaku suussa työntää tuolia oikein tosissaan. Onneksi sentäs nauratti vaikka tuisku piiskasi kasvoja. Sen kyllä sanon että pyörätuoli saa jäädä koululle jos ilma ei tuosta muutu ja menen formuloilla poikaa hakemaan. Meikäläinen on sen verran flunssainen että tuo aamuinen kuntopiiri oli tarpeeksi. Boscokin oli niin reppanan kun kynityssä turkissa, takki päällä yritti pysytellä lämpimänä. Ei siis tehty kovin pitkää lenkkiä kun koira oli jo valmista kamaa lähtemään kotiin.
 
Pääsiäinen oli ja meni. Mullahan poistettiin aikamoisen kiskomisen jälkeen hammas torstaina ja se kyllä kolotti kovasti kun jouduttiin viimeinen sitkeä juuri poistamaan leikkauksella. Joten pääsiäinen meni toipuessa tästä operaatiosta. Onneksi perjantaina ei ollut kovinkaan toipilas olo sillä meillä oli se American car show ja mulla sen jälkeen Leijonaemot ry hommia ja pojat jäivät vielä autoja katsomaan. Lisään tonne kuvat osioon kuvia. Samu oli ostanut itselleen maastohousut ja liivin iskä pelkät housut ja jonkun kauko-ohjattavan helikopteri systeemin. Sitä ei olla vielä edes kokeiltu mutta ehtiihän sitä sitten paremmilla ilmoilla lennättää.
 
Lauantaina mulla sitten hammas oli tosi kipeä ja oli pakko ottaa lisää panacodia, ja niinhän siinä kävi että ekaksi tuli ummetus ja sen jälkeen pahoinvointia kyseisestä lääkkeestä, ihan niin että laatta oli lentää vaan ei sentään lentänyt. Sunnuntaina ja maanantaina sitten mentiin buranan voimalla ja rupesi muutenkin helpottamaan. Punttisali saatiin valmiiksi siis taloyhtiön sellainen ja minä sitten maanantaina hoidin ilmoitukset sen valmistumisesta ja säännöt yms... Siinäkin hommaa riitti, onneksi kerkesin salille jumppaamaan.
 
Nyt sitten flunssaa pukkaa päälle. Eilen valui räkää ihan kunnolla ja tänään pää on ku Haminan kaupunki. Yritän tässä vähän lepäillä ja toivon että olisin huomenna kunnossa, olisi nimittäin kivaa päästä jumppaamaan, tosin puolikuntoisena se pitää jättää väliin.
 
 
Kiitos käynnistä!
Please wait...
Sorry, the comment you entered is too long. Please shorten it.
You didn't enter anything. Please try again.
Sorry, we can't add your comment right now. Please try again later.
To add a comment, you need permission from your parent. Ask for permission
Your parent has turned off comments.
Sorry, we can't delete your comment right now. Please try again later.
You've exceeded the maximum number of comments that can be left in one day. Please try again in 24 hours.
Your account has had the ability to leave comments disabled because our systems indicate that you may be spamming other users. If you believe that your account has been disabled in error please contact Windows Live support.
Complete the security check below to finish leaving your comment.
The characters you type in the security check must match the characters in the picture or audio.
noorawrote:
Moi!Eksyin tänne ja luin noita juttuja ja kattelin kuvii ni tuli siin itkettyy vaikka kuinka monta kertaa.Ku ajattelee itteensä siin tilaanteessa tuntuu iha kauheelta.Luin valituista paloista sen tein jutun ni siinäki tuli vedet silmii , mut ihanaa ku järjestetää tommosii (tarkotan CD ;) tapaamista)<3Oma äitiki , ku sairastaa Ms-tautia.Tosi reipas ja ihana poika teil kyl on!!   (Oon muute 12.v , mut silti nää jutut koskettaa miut tosi paljo)
Jan. 16
Heidiwrote:
Moi!
Hauskaa alkavaa joulukuuta!
Hyvää vointia  ja rauhallista elämää!
Nov. 30
voi kyllä äiti saa olla ylpee pojastaan...:D kattelin kuvia ja luin nuita juttuja nii on teillä vaan reipas poika...:D hyvväää kessää sinne..:)
June 9
Heippa. Oikein kaunista kevättä teille sinne. Minä opiskelen lähihoitajaksi. Syyskuussa pitäisi valmistua. opiskelu on ollut mukavaaLeveä hymy
May 3
minnawrote:
Heissan !
Tulin pikku visiitille ja tosi kivoja kuvia täällä ja muutenkin kiva speissi..
 
Largest Database of Images For Comments And Profiles at FreeCommentTags.com
Largest Database of Images
For Comments And Profiles at
FreeCommentTags.com
Apr. 21
Hei, Samu ja Janet
 
Oikein hyvää kevään odotusta teille : )
 
Emme ole yhtään törmäneet lastenklinikalla vaikka ollaan oltu aika usein siellä.
 
Aino on ollut hyvin kipeä taas tässä alkuvuodesta. ( aloitimme päiväkodissa )
 
Terveisin Tarja
 
 
Apr. 16
Anuwrote:
Hei Janet!
Olemme Maarian ja Jirin kanssa järjestämässä Tapiolan 3b luokkakokousta kesäkuulle. Olisin kovin mieluusti lähettänyt myös sinulle sähköpostikutsun - voisitko laittaa yhteystietosi osoitteeseen anu.muurinen@hotmail.com!
Yst.t. Anu (os. Niemi)
ps. Tosi suloinen poika!!
Apr. 8
Tervehdys Janet ja Samu !!!
 
Teillä on ollut urakkaa : ) Mutta todella hyvää jälkeä ... olette taitavia koko perhe : )
 
Oikein hyvää maaliskuuta teidän perheelle : )
 
Terveisin Tarja täältä jostain maaseudulta : ))
Mar. 2
Janetwrote:
Kiitos vaan kehuista. Kyllähän tuo poika valoisalla persoonallaan on sellainen piristysruiske. Kiva on kun olitte nähneet insertin. Meillä on ollut välillä kovinkin rankkaa mutta aina ollaan suosta noustu. Onneksi meitä on siunattu niin hyvällä lääkärillä kuin Ilkka on.
 
Hyvää tätä vuotta myös teidän perheelleenne. Aikamoinen hulina siellä tielläkin. Täytyypä käydä kurkkaamassa myös teidän kotisivuja=)
 
Janet=)
Jan. 24
Reijawrote:
Heips :)
Kuinkas eksyinkään tänne sivuillenne ja huomasin tuttuja.
Ihana Samu!!
Minusta tuli ihan Samu-fani kun näin sen insertin konsertin välissä.
Miten mahtava poika teillä onkaan :)
Kaikkea hyvää ja edistyksellistä kuluvaa uutta vuotta täältä hulinan keskeltä.
- Reija, neljän lapsen kotiäiti -
Jan. 22
Tervehdys sinulle Janet ja Samu
 
Tässä olisi minun ihan oma sähköpostini Tarjalindholm@hotmail.com
 
Voit laittaa viestiä. Olisi todellakin kiva vaihtaa ajatuksia : )
 
Nyt vain toivotan sinulle ja perheellesi Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2008  ........
 
Terveisin Tarja
 
Dec. 29
Janetwrote:
Hei!
 
Olin saanut viestiä Tarjalta, johon olimme törmänneet lastenklinikan urologisen vastaanoton aulassa. Olisin mielelläni vastannut viestiisi mutta sinulla on sellaiset asetukset ettei sinulle voi viestejä lähettää. Jos näet tämän viestin niin olisi kiva vaihtaa kanssasi ajatuksia!
 
Janet
Dec. 20
PumaGirlwrote:
Heej. Teillä on tosi ihana poika. Kuvii on joo tosi kiva katella jututtui lueskella. Ja tunnistinkin et Samun tarinahan on ollu tuolla kummien sivuilla (joskus sinnekin harhailin)....!
Dec. 15
Heidiwrote:
Moi! On kivaa lukea teän tapahtumia. Kuvat on hienoja. Jutut ihania. Hauskaa Joulun odotusta!
Nov. 29
Janetwrote:
Kiitos sinulle, Haluan toivottaa myös sinulle oikein hyvää talven odotusta. Täällä etelässä vielä loppusyksyä elellään.
Janet
Oct. 25
Heidiwrote:
Terve! Katselin kuvia ja  ovat tosi mahtavia. Ihan sydämessä asti  tuntuu hyvältä ku noin reipas poika teillä on. ihan liikuttuu itekkin. Toivotan teille hauskaa talvee!
Oct. 22